Sireeni

Sireeni

perjantai 2. marraskuuta 2012

Retrosisustajaiskeejälleen


Aikaisemminkin olen todennut, että on se yhdenlaista kun samassa taloudessa asuu sekä mies- että naispuoleinen sulovilen. Tänään kauniilla päivän valolla näppäilin muutaman kuvan. 

Tässä ensimmäisessä on kirpparilta hävyttömän halvalla löytämäni "aarrekaappi". Kaapin päällä niinikään kirpparilta visakoivuinen korulipas ja iso Kekkeri-malja anopin kätköistä. Kaapin päällä seinään nojaten on oranssipohjainen lankataideteos, se on mökiltä tuonut.

Kaksi pienempää kuvaa ovat hellyyttäviä; mummini toi ne viime keväänä lapsilleni lahjaksi. Hän oli kehystänyt isäni II:lla luokalla tekemät kuvat. Isäni on syntynyt -55, joten siitä voipi laskeskella ettei ole ihan nykytaidetta. Myös pöytäliina on hellyyttävän retro, sekin on mökiltä piirongin kätköistä. Ainut mikä ei oikein istu kuvaan on tuo ruusupegonia taulu, sitä en ole uskaltanut irroittaa seinältä sillä fiksuna likkana olen kiinnittänyt sen kaksi puoleisella teipillä. Epäilen sen irroittavan maalitkin seinästä.



Alakerran oleskelutila on isännän sisustama. Ennen minun kirppislöydöilleni naureskeltiin, nykyään mun täytyy vahtia miestä kirppareilla ettei se raahaisia kaikkia löytämiään tyhjiä olutpulloja meille. Toiset harrastaa täysiä - toiset tyhjiä.

Tämä hylly toimi aiemmin baarikaappina kunnes isäntään iski kirppishulluus. Osa tavaroista on kirppikseltä, osa omasta autotallista ja liiteristä kaivettuja. Esimerkiksi tyhjä tupakkiaski, autojen ja mopojen huoltokirjat sekä rekisterikilvet ovat autotallista.

Parhainpia ovat esineet joilla on jokin tarina. Sininen taskulamppu ja sen Airam-paristo löytyivät keittiöremonttimme yhteydessä tiskialtaan takaa. Uskomme, että ne ovat kuuluneet herralle joka on rintamamiestalomme alunperin rakentanut. Tämä herra oli näet itse putkimies ja on varmasti niitä hommia tehdessään unohtanut tai pudottanut lampun tiskikaapin taakse.

Hienot moottoripyöräkypärät ovat appiukon vanhoja, hän on ne päässä huristanut Vesijärven ympäriajossa 50-luvun lopulla.

Huonekaluista sen verran, että vihreitä nojatuoleja on kaksi ja nekin on roudattu tänne mökiltä. Siellä olisi vielä sohvakin samaa sarjaa, mutta sille ei taida löytyä tilaa. Haaveissa olisi vielä toisenlainen hylly näille retrokamoille, mutta oikeanlaista ei ole vielä tullut vastaan.





tiistai 14. elokuuta 2012

Keittiökoneita menneiltä vuosilta

Sain taas muutaman aarteen anopilta. Hänen isänsä on ollut innokas keittiön varustelija, innoissaan on aina ostanut uusia vimpaimia vaimolleen. Vaimo taas niistä ei ole välittänyt, näitäkään ei ole varmastikaan ikinä edes käytetty.






Tässä hirvittävän kätevä vempele ranskanperunoita rakastavaan perheeseen. Peruna vain rautojen väliin ja kahvasta painallus alas päin; perunatikkuja! Vielä rasvakeitin niin varmasti on hyvää ja voi tehdä vaikka luomuranskalaisia.



 



Tällä kätevällä laitteella voi tehdä erilaisia suikaleita; kurkkua, porkkanaa, paprikaa etc. Alkuperäisessä laatikossaan, tätäkään tuskin on käytetty, sen verran hyvässä terässä terät ovat!









 Sokerina pohjalla jokaisen sokerileipurin unelma: täydellinen Tala:n pursotinsetti alkuperäisessä laatikossaan ja kaikki ohjevihkoset ym mukana! Näitä näköjään valmistetaan retrona, pahvisen laatikon tilalle on tullut peltinen.




Tässä keittiön kaunettaret yhteiskuvassa. Pahoittelen kuvien laatua, tuntuu ettei tänä sateisena kesänä ole mikään sujunut.

maanantai 13. elokuuta 2012

Japaninjalopähkinä

Meillä on kotipihassa ja mökillä sekä anopin kototalon pihassa pähkinäpuu. Anopin veli on tuon kototalon pihassa olevan tuonut aikoinaan Saksasta, siksi niitä on virheellisesti luultu saksanpähkinäpuiksi. Tutkin keväällä asiaa hiukan tarkemmin ja löysin tiedon, ettei saksanpähkinä menesty Suomessa. Japaninjalopähkinä taasen menestyy, jopa viihtyy ja voi kasvaa suureksikin. Myös pähkinöitä tulee suuriin puihin runsaasti. Jos olet erittäin nopea voit saada pähkinöitä talteen ennen kuin orava piilottaa kaikki.

Tässä japaninjalopähkinä anopin kotopihalla.

Lomareissulla Imatralla - pitkä lista museoita

Lähdimme heinäkuussa reissuun Imatralle ihan kahdestaan, reissussa vietimme viidettä hääpäiväämme. Majoituimme Valtionhotellin viereen tehdyssä kylpylähotellissa. Kylpylä oli kyllä pienoinen pettymys. Esitteessä sanottiin, että aikuiseen makuun, mutta eipä sinne montaa aikuista mahtunut kerraallaan. Kylpylä koostuu pienestä ja vähän isommasta porealtaasta sekä yhdestä altaasta jossa mahtuu uimaan muutaman metrin. Hoitoja emme testanneet, mutta hotellihuone saa meiltä arvosanan "ihan ok".


Vietimme Imatralla 2 vuorokautta, harmiksemme koko ajan satoi tauotta. Ensimmäisenä iltana nautimme kylpylän poreista ja kävimme syömässä Valtionhotellissa pitkän ja todella maukkaan päivällisen. Alkuruuan ja pääruoaan jälkeen ei kerta kaikkiaan jaksanut enää jälkkäriä. Ruokakuvia en malttanut ottaa, niin kiire oli käydä annokseen kiinni.

Kokonaiselle Imatran päivälle minulla oli lista museoista ja kohteista joissa olisi mielenkiintoista vierailla. Listalta toteutettiin Ritikanrannan teollisuustyöväen asuntomuseo, Lotta- ja veteraanimuseo ja Rajamuseo. Etelä-Karjalan Automuseo jäi vain haaveeksi, sillä siellä oli menossa kattoremontti ja museo oli suljettu. Pihapiirissä oli kuitenkin karjalaistyyppinen motelli ja lounaskahvio, jonka yhteydessä oli kirppari. Lounaskahviossa söissä lohisoppaa lounaaksi, suolaa oli ainakin riittävästi ;) Kirpparilta löysin kirjan sekä maljakon, joka oli - 50 % hyllyssä. Arvosta en tiedä, mutta onpahan muisto. Museoista erilliset postaukset.


Museokierroksen päälle lepäsimme hiukan ja sitten viritimme sateenvarjot ja lähdimme satojen muiden tavoin Imatran kosken sillalle ihastelemaan kosken pauhua. Hiukan erikoinen tilanne; vettä tuli taivaan täydeltä ja sadat ihmiset sateenvarjojensa ja sadeviittojensa alla kerääntyvät sillalle ja joen poluille seisomaan tunniksi nähdäkseen ryöppyävää vettä!








 



















Toisena iltana päivällisellä Valtionhotellissa olin kaukaa viisas ja hyppäsin alkuruuan yli pääruokaan, jotta myös jälkiruualle jäi tilaa. Ruuan päälle istuimme vielä Valtionhotellin salongissa tovin, tunnelma hotellilla on erityinen; mielikuvitus alkaa väkisinkin laukkaamaan... kuinka ruhtinattaret ja ruhtinaat ovat puvuissaan ja koruissaan loistaneet kilpaa. Olisinko lukenut muutaman Laila Hirvisaaren liikaa ;)

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kesäretkellä Immilän myllyllä


Pääsimme tänään miehen kanssa kahdestaan retkelle kun lapset menivät kaverin synttäreille. Lähdimme Kuplalla ja minä otin tietenkin kameran mukaan. Ajoimme Immilän myllylle, linkistä lisää tietoa myllystä ja sen sijainnista. Myllyn seutu on todella kaunista, en olisi malttanut mennä kahvillekaan kun haistelin tunnelmaa ja katselin maisemia kameran etsimen läpi. Nautimme kahvit myllyn kupeeseen rakennetulla terassilla. Myllyssä on kesän ajan valokuvanäyttely, josta löytyy Erkki Hämäläisen valokuvia sekä valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä. 


Laitoin tähän pari kuvaa, mutta parhaimmat otokset jäivät nyt vielä kameraan, sillä akku loppui. Suurimman mielenkiintoni myllyn ympäristössä sai joen toisella puolella seisova vanha aution näköinen talo. En tiedä mikä vanhoissa taloissa niin kiehtoo; taitaa kuitenkin olla talojen monet tarinat, jotka niin miellelläni kuulisin. Seinät vain niitä eivät pysty kertomaan, mielikuvituksella sentään pääsee pitkälle.


Kuplastakin piti ottaa kuvia, mutta jäi nyt ottamatta, sillä kauniin sininen kupla oli niin siitepölyssä etteivät kuvat olisi tehneet kärrylle oikeutta. Takaisin huristelimme pienten mutkien kautta Säyhteen kiemuraisia hiekkateitä pitkin.


Suosittelen Immilän myllyä kesäretkikohteeksi kaikille!



maanantai 4. kesäkuuta 2012

Keräilijä, hamsteri, sulovilen

Ai että kun tuo otsikon kaikki ominaisuudet löytyvät samasta persoonasta; mistään ei voi luopua jos vaikka joskus tarvitsee ja uutta tulee koko ajan lisää "kun halvalla sai". Kotona ja mökillä nurkat alkavat olla kiitettävän täynnä kaikkea ihanaa ja korvaamatonta. Alla olevassa kuvassa vanha Arabia, 60-luvun Aravia, vanhat kahvipurkit ja emalikattilat asustavat sulassa sovussa söpön vaaleanpunaisessa keittiössä. Muurin kylki on saanut puvukseen kauniin punaisen värityksen, saumojen väri on mielestäni erikoisen ylhäinen; saumat on maalattu hopealla, melkein, sillä kaikki maalatut saumaviivat eivät todellakaan ole saumojen kohdalla. Harmi, että leivinuunista on muutama tiili romahtanut sisältä. Täytyisi jostain löytää tarpeeksi näppärä muurari, joka korjaisi leivinuunin sekä hellanpuolen. Hellaankaan ei ole pariin vuoteen yritetty tulia, sillä savut tulevat sisään hellan renkaiden raoista. Miten rakastaisinkaan  puuhellan lämpöä, tai leivinuunissa paistuvien herkkujen tuoksua...

Mökkielämää




Tervetuloa, mökkivanhus tervehtii meitä viikonloppu toisensa jälkeen. Jo muutaman vuoden To Do-listalla on ollut mökin uusi punamulta-pinta. Josko jo tämä kesänä, tämä auringon puolen seinä alkaa olla jo harmaa.



Käykää sisään, toteaa porttivanhus. Porttivanhus palautettiin viime kesänä alkuperäiseen tarkoitukseensa poistamalla molemmin puolin rehottava sireeni sekä kuusiaidan alku. Nyt portista on niin mukava käydä mökkiin ja toisaalta mökistä vaikkapa iltakävelylle kameran kanssa.
 

Sadesäällä mökistä ei tarvitsen lähteä ulos lainkaan, tulet vain takkaan ja kirjan kanssa sohvannurkkaan. Ikkunasta voi vain katsella kun vesipisarat hakkaavat ikkunan reunaan ja pihalaattoihin.