Sireeni

Sireeni

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kaivon kunnostusta

Viime syksynä mökin lähdeperäisen kaivon vesi alkoi haista omituiselle. Nyt keväällä haju oli edelleenkin vedessä; pintavedet pääsivät siis kaivoon. Viime viikonlopun urakaksi otettiin siis kaivon kunnostaminen. Miehen kaverilla on näppärä minikaivuri ja hän lupaitui uhraamaan lauantainsa kaivuuhommille.

Tälläisen minikaivurin poikani ilmoitti haluavansa.
 


Kaivo oli tarkoitus kunnostaa niin, että kaksi ylempää rengasta nostetaan pois ja välit tiivistetään sementillä. Mahdollisuuksien mukaan oli tarkoitus käyttää hyväksi vanhoja kaivonrenkaita. No ne mahdollisuudet murenivat ensimmäisillä kauhaisuilla; kun kaivon vierestä kaivettiin soraa murtuivat vanhat renkaat täysin. Siinä vaiheessa tuli hoppu keksi uusia kaivonrenkaita, onneksi Vääksyn Sementtituote Oy:n omistaja oli erittäin palveluhenkinen ja renkaat järjestyivät lauantaina. Vieläpä edulliseen hintaan, luulimme niitä paljon kalliimmiksi. Kerrottakoon, että yksi rengas maksoi 40 euroa. Ajatuksissamme olimme varautuneet jopa 100 euroon kappaleelta.




Tässä näkyy vanhan renkaan kunto.
Homma aloitettiin poistamalla
varovasti maata kaivon ympäriltä.










Kaivon kohdalle muodostunut kuoppa täyttyi vedellä todella nopeasti. Yksi pumppu ei ehtinyt mitenkään pitämään kuoppaa tyhjänä. Kaivonkorjaajien oli siis kesken hommien lähdettävä hakemaan lisää pumppuja ja uusia renkaita.

"Kaivo" täyttyi vedellä ja mudalla.
Sähköpumppu ei riittänyt.










Sementtiä väliin ja renkaat päällekkäin. Minikaivuri oli kätevä renkaiden nosteluun. Tässä vaiheessa suurimmaksi haasteeksi muodostui kaivon vasemmalta puolelta pulppuava vesi; uppopumput kaivossa ja kaivon vieressä eivät riittäneet pitämään kaikkea vettä pois. Lopputuloksena oli, että alemmasta saumasta liottui noin 20 sentin pituinen kohta sementtiä pois.

Kaivon sivusta pulppusi vettä.
Sehän alkaa muistuttamaan kaivoa!










Sunnuntain puolella kaivoon saatiin kolmaskin rengas paikoilleen. Tämän jälkeen kaivo eristettiin solumuovilla ja kuoppa kaivon ympäriltä täytettiin soralla. Aikaisemmin kaivon ympärillä oli savista soraa, jossa oli paljon suuria kiviä. Kivet poistettiin, jotta routa ei rikkoisi tätäkin kaivoa.
Kivet käytän tietenkin myöhemmin kukkapenkin reunuksiin.
Mökille jäi siis kaivo auki ja pumppu päälle, sillä meidän oli lähdettävä sunnuntai iltana kotia kohti. Sormet ja varpaat ristissä, jotta pumppu on pelannut ja pitänyt kaivon tyhjänä. Muutoin renkaiden saumat eivät ole kuivuneet. Vielä työn alla selvittää, millä ilman tiivistystä oleva kohta saadaan paikattua.

Myöhemmin urakkana on korjata mökkiin menevä vesiputki; putki vuotaa, mutta mistä? Kaivolta mökkiin on noin 20 metrin matka, toivottavasti vuotokohta löytyy putken alkupäästä. Ei kiinnostaisi kaivaa koko pihaa ylös. Mahdollisuus sujuttaa putki vanhan putken sisään täytyy myös kartoittaa.

Lisäksi kaivoon on lisättävä tietenkin kansi ja lukko lasten vuoksi, mutta myös ylivuotoputki, jotta pintavedet tulevaisuudessa ohjautuisivat muualle.









tiistai 22. toukokuuta 2012

Kuvapaloja puutarhasta

Ihanaa, se on kesä nyt! Muutaman päivän on ollut niin lämmintä, että onhan se jo uskottava. Ihanaa on ollut taas seurata luonnon heräämistä, muutamia kuvia on tullut napsittua. Laitan tähän muutaman otoksen kevään kauneimmista kukkasista. 


Ensin syksyllä uudistamani penkki. Tilasin Kodin Kukilta mahtavan laatikollisen sipuleita edulliseen hintaan. Laatikossa oli ainakin tulppaaneita useaa lajiketta, hyasintteja eri värejä, lumikelloja ja anemoneja eri värejä. Jollen väärin muista sipuleita oli yhteensä 130 kappaletta. Muutama tulppaaninsipulipussi jäi vielä yli, ajattelin ensi syksynä laittaa ne maahan, jos vielä jaksaisivat lähteä kasvuun. Tähän penkkiin laitoin n. 50 tulppaanin sipulia, tässä näkyvillä vain nämä vaalean keltaiset. Pitääkin mennä huomenissa kuvaamaan loput, ovat nyt vähän myöhemmin auenneet. Hyasintit levittivät ympäristöön huumaavaa joulun tuoksua! :)




Perennapenkit ovat tänä keväänä saaneet jäädä ihan rauhaan kotona. Olen vain tyytynyt ihailemaan pionien kasvua. Tai laitoinhan muutaman kärhön koemielessä maahan. Olin ehtinyt istuttamaan ne jo kun sain kunnolliset ohjeet kärhöjä enemmän kasvattaneelta. Nyt ovat varmasti siis liian pinnassa ja "salaojitusta" ei ole tehty soralla, eikä millään muullakaan.


Pioni tavoittelee versoillaan valoa kohti.